Kumin paikkaus
Polkupyöräwiki
Polkupyöräwiki > Huolto > Kumin paikkaus
Jokaisen pyöräilijän perustaitoihin pitäisi kuulua renkaan paikkaus ja vaihto kohtuullisessa ajassa. Jos pyöräilee pitempiä matkoja hankalissa olosuhteissa, kumin vaihto ja paikkaus kuuluu jo pakollisiin taitoihin. Jopa lyhyitä kauppareissuja tekevillekin rengasrikko sattuu eteen ennemmin tai myöhemmin. Jos polkupyörän kumi tyhjenee erittäin nopeasti, kannattaa kuitenkin ennen renkaanvaihtoa tarkistaa, jos syy olisikin itse venttiilissä, joka vuotaa.
Kumin paikkaus ja vaihto on oikeasti yksinkertainen ja vaivaton operaatio, joka kuitenkin jostain syystä saa monelta sormen suuhun. Väärällä tekniikalla vaihto saattaakin kestää ikuisuuden tai paikkaus ei vain kestä. Kun oikean tekniikan on kerran opetellut ja vaihdon/paikkauksen tehnyt, osaa sen kuitenkin tehdä aina myöhemminkin. Renkaanvaihto operaationa on myös samanlainen pyörästä riippumatta. Mitä useammin sen teet, sitä nopeammin siitä suoriudut.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rengasrikkojen välttäminen
Rengasrikkoja on polkupyörillä lähes mahdotonta kokonaan välttää, mutta pienellä panostuksella niiden määrä vähenee huomattavasti. Parhaiten renkaan paikkaukselta vältytään ostamalla pistosuojatut renkaat, joiden materiaali on tavanomaista kestävämpää. Erityisesti talven ja kevään kivimurskassa ajaessa pistosuojatut renkaat ovat järkevä investointi. Hintaerokaan tavallisiin renkaisiin verrattuna ei ole järin suuri, sillä hyvät pistosuojatut renkaat maantiepyörään saa jo noin 30 eurolla.
Kannattaa myös olla liikenteessä sen verran hereillä, että kiertää kaikki lasinsirut ja louhikot. Jos törmäät asfalttitöihin, kierrä tai kanna pyörä uuden asfaltin yli, ellet halua renkaitasi täyteen pikeä joka kerää kaiken hiekan koko loppumatkaltasi. Järkevää olisi myös ainakin kerran kuussa tyhjentää koko rengas ilmasta ja tarkastella/kaivaa mahdolliset terävät kivet renkaan sisästä. Jos rengas näyttää jo kovin kuluneelta kannattaa se vaihtaa, jotta rengasrikoilta vältyttäisiin.
Rengasrikkojen sesonkiaikaa on erityisesti kevään sepelikelit. Lasinterävät sepelinsirut tarttuvat renkaaseen ja kaivautuvat hiljalleen syvemmälle puhkaisten lopulta sisärenkaan. Sirun tunkeutuminen kestää jonkin aikaa, joten rikkoja voi välttää tarkastamalla ulkorenkaat silloin tällöin ja kaivamalla piikillä tai parin millin levyisellä ruuvitaltalla kaivautumisensa aloittaneet sirut pois renkaasta. Työ on sitä helpompaa, mitä täydempi rengas on. Varo kuitenkin tunkemasta työkalua liian syvälle ulkorenkaaseen, jottet itse aiheuta sisäkumin puhkeamista.
[muokkaa] Kumin paikkaamiseen tarvittavat työkalut
- Paikkarasia, jossa paikkoja, liimaa ja karhennuspaperia
- Laadukas pumppu, joka sopii venttiiliin
- Rengasraudat, 3 kpl (muovia tai metallia, kiinnitä huomiota laatuun, koska huonot antavat periksi)
- Jako- tai sopiva kiintoavain (pyörän irrottamiseen haarukasta, jos ei ole pikakiinnitystä)
Jotta renkaan vaihto ja pakkaus olisi aina tarvittaessa tai hädän hetkellä mahdollista, mukana pitää kuljettaa joka kerta pientä työkaluarsenaalia. Pakollisiin varusteisiin kuuluukin aina vähintään pieni polkupyörän käsipumppu ja paikkarasia tai varasisäkumi. Varasisäkumia on siitä järkevä kantaa mukana, että sen voi nopeasti vaihtaa puhjenneen tilalle ja paikata puhjennut kumi esim. vasta kotona. Ulkorenkaan irrottamiseen vanteelta hyvä pitää mukana myös rengasrautoja. Helpoiten pumppu kulkee aina runkoon kiinnitettynä ja varasisäkumi, rengasraudat sekä paikkarasia satulalaukussa.
[muokkaa] Renkaan vaihdon vaiheet
- Paikattavan renkaan irrotus rungosta
- Sisäkumin tyhjennys ja renkaan irrotus vanteelta
- Reiän etsintä sisäkumista
- Ulkorenkaan tarkistus terävien esineiden poistamiseksi
- Kumin paikkaus ja laitto ulkorenkaan sisään
- Renkaan asennus paikoilleen
Riippuen renkaan kireydestä ja olosuhteista, tyypillinen renkaan vaihto ja paikkaus vie aikaa noin 15 minuuttia. Homma on mahdollista hoitaa jopa alle viiden minuutin, mikäli paikattava rengas on erittäin löysä eturengas, reikä löytyy pelkän äänen perusteella ja omistaa "tarrapaikan" sekä nopean pumpun. Vaikeissa olosuhteissa tehty kireän renkaan vaihto saattaa tosin viedä jopa puolikin tuntia.
[muokkaa] Renkaan irrotus
Ensin puhjennut rengas kannattaa irrottaa pyörän haarukasta, jotta sisäkumin irrotus ja paikkaus olisivat helpompaa. Monesta pyörästä löytyy jonkinlainen jarrujen pikavapautin, jonka avulla saadaan jarrupalat riittävän etäälle toisistaan. Näin pyörä ja rengas mahtuvat paremmin pois haarukasta. Jos kyseessä on etupyörä, tarvitsee yleensä vain avata pikalinkku, joilla pyörä on kiinni haarukassa ja poistaa rengas. Renkaan irrotus on usein helpointa tehdä kääntämällä pyörä ylösalaisin.
Takarenkaan kohdalla irrotus on hieman hankalampaa. Jos kyseessä on napavaihde, täytyy ensin irrottaa vaijeri navasta. Tämän jälkeen avataan pikalinkku tai akselin päätymutterit ja poistetaan pyörä haarukasta. Polkupyörissä, joissa on tavallinen ulkovaihtaja, takapyörän poisto on helpompaa, jos vaihtajan on siirtänyt ensiksi pienimmälle takarattaalle. Ketjua voi siirtää esim. rengasraudalla hieman takarattaiden ohi ja näin renkaan saa vapautettua helposti.
[muokkaa] Ulkokumin ja sisäkumin irrotus vanteelta
Jotta sisäkumi olisi mahdollista irrottaa vanteelta, pitää sisäkumista poistaa aluksi ilma venttiilin kautta. Ilman poistaminen riippuu siitä, minkä tyyppinen venttiili on kyseessä. Maantiepyörissä yleinen Presta-venttiili avataan ruuvaamalla nuppi löysemmälle ja painamalla sitä sisäänpäin. Jos pyörässä on autonventtiili, painetaan sen sisällä olevaa tappia alas. Vanhanmallinen Dunlop-venttiili avataan ruuvaamalla kaulus irti ja vetämällä venttiilin sisus ulos.
Aloita ulkokumin vanteelta pois ottaminen vaikkapa venttiilin vastakkaiselta puolelta: tällöin rengasraudat saa helpoiten kumin alle. Raota ulkokumin ja vanteen väliä varovasti työntämällä muovinen rengasrauta niiden väliin. Kun rengasrauta on renkaan reunan alla, painamalla rengasrautaa osa ulkorenkaasta nousee pois vanteelta. Jos ulkorengas on löysä, koko renkaan saa tämän jälkeen irrotettua käsin tai liu'uttamalla rengasrautaa pitkittäissuunnassa vanteen ja ulkorenkaan välissä.
Jotkin renkaat ovat niin tiukkoja, että operaatioon tarvitaan useampaa rengasrautaa. Kiinnitä käyttämäsi rengasraudan toinen pää pinnoihin ja sijoita 2 kappaletta rengasrautoja noin 10-15 cm päähän toisistaan ulkokumin reunan alle. Paina varovasti rengasrautoja alaspäin ja näin ulkokumin pitäisi tulla vihdoinkin kunnolla vanteen reunan yli. Tämän jälkeen kuljeta taas yhtä rengasrautaa rauhallisesti pitkin vanteen reunaa, jotta ulkokumi tulee vanteen reunan yli koko matkalta.
Nyt ulkokumi on toiselta puolelta vielä vanteella ja toisella puolella vanteen ulkopuolella. Seuraavaksi kaiva sisäkumi ulkokumin sisältä. Poista sisäkumi viimeiseksi venttiilin kohdalta. Paina venttiilin kohdalla ulkokumi irti olevalta puolelta sisäkumin ja venttiilireiän yli, jolloin venttiili voidaan vetää ulos venttiilinreiästä.
Kannattaa aina irrottaa sisäkumi ulkokumista siten, että ulkokumiin jättää jonkun erottuvan merkinnän venttiilin kohdalle (esim. teipinpala). Lisäksi kannattaa merkitä, miten päin sisärengas oli ulkorenkaan sisällä (esim. asettamalla teipinpala myös sisärenkaaseen venttiilin kohdalle samalle puolelle kuin ulkorenkaaseenkin). Näin voi helpommin löytää ulkorenkaasta reiän aiheuttajan. Kun reikä löytyy sisärenkaasta, on ulko- ja sisäkumin merkintöjen avulla helppo etsiä vastaava kohta ulkorenkaasta. Vanha ja tyylikäs mekaanikon tapa on asentaa rengas vanteelle joka kerta niin, että renkaan valmistajan logo tai vastaava merkintä on aina venttiilin kohdalla (kts. ylempi kuva), jolloin teipin käytöstä voidaan luopua.
Halutessaan koko ulkorenkaan voi myös irrottaa kokonaan vanteelta, jolloin sisäkumin irrotus ja ulkorenkaan tarkistus on helpompi tehdä. Tällöin tosin ulkorenkaan takaisin laittaminen myöhemmässä vaiheessa on hitaampaa. Todella kireiden renkaiden kohdalla kannattaa siis mieluummin irrottaa ulkorengas vain vanteen toiselta puolelta.
[muokkaa] Reiän etsintä sisäkumista
Pumppaa sisäkumiin ilmaa. Monesti reiän löytää jo sieltä vuotavan ilman äänen perusteella. Jos reikä on melko pieni, kannattaa etsiä sitä laittamalla sisäkumi nenän ja huulien eteen, jotka aistivat pienenkin ilmavirtauksen todella herkästi. Toinen konsti on upottaa sisäkumi vesiastiaan ja tarkkailla ilmakuplia. Tämä on usein etenkin äärettömän pienten reikien kohdalla ainut tapa paikallistaa vuoto. Kun löydät reiän, merkkaa sen kohta vaikkapa tussilla tai valkoisella liidulla tai teipillä.
[muokkaa] Kumin paikkaus
Kun reikä on löytynyt, tyhjennä renkaasta vähän ilmaa paikkauksen helpottamiseksi. Putsaa ja karhenna reiän alue paikkarasian pienellä hiekkapaperilla, jotta liima tarttuisi siihen mahdollisimman hyvin. Älä kuitenkaan hinkkaa niin, että hiot sisäkumiin uuden reiän. Tutustu käyttämäsi paikkarasian ohjeisiin ja selvitä tarvitseeko juuri kyseisiin paikkoihin laittaa liimaa. Yleensä liiman laittaminen pelkästään sisäkumin pinnalle riittää, kun paikan toisella puolella on folio tai ohut muovi.
Kun tulevan paikan alue on karhennettu, levitä siihen tasainen, ohut kerros liimaa paikkarasian liimatuubilla. Paikkoja on erikokoisia - karhenna ja levitä liimaa koko paikan laajuiselle alueelle. Anna liiman kuivahtaa muutamia minuutteja siten, että liima on mattapintaista, eikä enää kiillä. Ota sitten paikkarasiasta tarvittavan kokoinen paikka ja irrota siitä kirkas foliosuoja. Paina foliota vasten ollut pinta reiän päälle ja purista hetki paikkaa tiukasti kumia vasten (n. 2-3 minuuttia), jonka jälkeen liiman pitäisi olla riittävän kuivaa ja paikan pysyä paikoillaan. Joissain paikoissa paikan päälle jää muovinen tai paperinen kalvo, jonka voi jättää paikoilleen, jotta paikka ei takertuisi kiinni ulkokumin sisäpintaan.
Nykyisin markkinoilta löytyy myös vain postimerkin kokoisia pikapaikkarasioita, joiden käyttö on erittäin helppoa ja nopeaa (ks. kuva oikealla). Mukana on yleensä pala karhennuspaperia ja muutama paikka, jotka toimivat tarran tapaan. Paikan toiselta puolelta irrotetaan kalvo ja paikka vain kiinnitetään sisärenkaaseen. Mitään liimauksia ja odottelua ei siis tarvita. Pikapaikoissa on tosin havaittu laatueroja. Jotkin pikapaikat alkavat vuotaa uudestaan melko pian paikkauksen jälkeen. Esim. viereisen kuvan ParkToolin pikapaikat eivät kokemuksen mukaan kestä pidempiä aikoja vaan alkavat vuotaa ajan myötä. Tämän vuoksi pikapaikkoja ei kannatakaan käyttää kuin väliaikaiseen paikkaukseen, jos mukana ei satu olemaan varasisäkumia tai kunnollisia paikkausvälineitä.
[muokkaa] Ulkorenkaan ja vannenauhan tarkistus
Vaikka sisäkumi onkin paikattu, vielä voi olla löytymättä rengasrikon varsinainen aiheuttaja. Jos merkitsit ulkorenkaaseen venttiilin kohdan ennen ulkorenkaan irrotusta vanteelta, aseta nyt sisä- ja ulkorengas kohdakkain sisärenkaan venttiilin ja ulkorenkaan merkinnän perusteella. Rengasrikon varsinainen aiheuttaja pitäisi löytyä ulkorenkaasta sisärenkaan paikan lähettyviltä. Jos rengasrikon aiheuttajaa ei tällä tavalla löydy, kannattaa käydä koko ulkorengas huolellisesti läpi. Käy sormien avulla läpi koko ulkokumin sisäpinta. Jos tunnet teräviä kohtia, katso kumin ulkopuolelta näkyykö kiviä, lasia yms. renkaan pinnassa ja poista ne. Voit puristella kumia, jolloin kumissa olevat reiät ja vauriot avautuvat paremmin ja näet onko siellä kiviä. Jos löydät rengasrikon aiheuttajan, heitä se mielellään kauas pyöräreitistä tai mahdollisuuksien mukaan suoraan roskikseen, ettei kukaan muu aja saman esineen päältä tai esine joudu myöhemmin esim. koiran tassuun.
Tätä vaihetta ei saa todellakaan unohtaa, sillä jos ulkorenkaan sisäpinnassa on esimerkiksi terävä kivi ja sitä ei ole muistettu poistaa, puhkeaa rengas nopeasti uudelleen paikkauksen jälkeen. Ulkorenkaasta ei välttämättä aina löydy mitään teräviä esineitä, vaan ne ovat voineet irrota siitä heti reiän tehtyään. Jos sisäkumissa on reikä vanteen eikä ulkorenkaan puolella, tutki vannenauhan kunto. Tarkista, että vannenauha on paikallaan eikä vanteesta törrötä piikkiä tai pinnan päätä, joka mahdollisesti puhkaisee sisäkumin.
[muokkaa] Renkaan asennus
Kun sisäkumi on vihdoin paikattu, puuttuu enää sen paikalleen asennus. Aseta ensin hivenen muotoonsa pumpattu sisäkumi ulkorenkaan sisälle kokonaisuudessaan. Jos ulkorenkaan toinen reuna ei ole vielä vanteella, aseta ulkorengas vanteen sisäpuolelle. Aseta sisäkumin venttiili vanteen venttiilireiästä läpi ja tarkista, että venttiili ei jää vinoon. Paina sitten ulkokumin toinenkin reuna vanteelle aloittaen venttiilin kohdasta. Kun ulkokumia on ulkopuolella alle 1/4 osa, ota rengasraudat avuksi tarvittaessa. Aseta toinen rauta paikalleen ja estä sillä ulkokumin uudelleen irtoaminen. Toisen käden raudalla taivuta pikkuhiljaa ulkokumia paikalleen. Varo ettei sisäkumi jää vanteen ja rengasraudan väliin. Kun ulkokumi on paikallaan, lisää renkaaseen hieman ilmaa ja puristele renkaan sivuja, jotta sisäkumi asettuisi kunnolla paikalleen. Varmista, että ulkokumin reunat painuvat paikoilleen myös venttiilin kohdalla. Sitä voi auttaa työntämällä venttiilin putkea hieman sisään päin ja painelemalla samalla ulkorenkaan reunoja sisään päin.
Pumppaa rengas lopulta oikeaan käyttöpaineeseen ja kiinnitä takaisin pyörän haarukkaan. Takavaihtajan ketjua voi avittaa oikeaan paikkaan rengasraudan avulla. Kiristä mutterit/linkut ja muista palauttaa jarrujen pikavapautin oikeaan asentoon. Tarkista lopuksi jarrujen ja vaihteiden toiminta.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- http://www.fillari-lehti.fi/perus/jutut/2007/Renkaanvaihto.pdf
- http://fi.wikibooks.org/wiki/Polkupyörän_huolto_ja_korjaus/Kumin_paikkaaminen
- http://fi.wikibooks.org/wiki/Polkupyörän_huolto_ja_korjaus/Sisä-_ja_ulkokumin_vaihtaminen
Sponsoroidut linkit:
